top of page

Usein kysyttyä verkkokursseista

Mikä on verkkokurssin käsikirjoitus?

Verkkokurssin käsikirjoituksella tarkoitetaan kurssin sisältöjä tekstimuodossa. Ennen kuin käsikirjoitusta aletaan laatia, on tärkeää määrittää oppimistavoitteet, rajata kurssin ydinsisältö sekä tutustua kohderyhmän tarpeisiin. Onnistunut kurssikäsikirjoitus on selkeä, sopivan haastava ja motivoi opiskelijaa jatkamaan. Käsikirjoitus toimii parhaiten, kun siinä ei ole turhia rönsyjä ja se hyödyntää tarinallisuutta ja esimerkkejä.

 

Käsikirjoituksen laatiminen on yleensä aikaa vievin vaihe verkkokurssin teossa. Verkkokurssin käsikirjoittaminen on Ixirin asiantuntijoiden osaamisen kärkeä.

Mistä aiheista teette verkkokursseja?

Kaikenlaisista aiheista! Ixir on ollut tekemässä kursseja muun muassa arkkitehtuurista, EU-lainsäädännöstä, Lähi-idän yhteiskunnista, metsänhoidosta, tutkimuksen vaikuttavuudesta ja terveydenhuollon kehittämisestä.

 

Me emme tarjoa valmiita kursseja tai perusta niitä omaan sisältöasiantuntemukseemme. Usein asiassa syvällä oleva sisältöasiantuntija ei ole paras henkilö viestimään aiheestaan yleistajuisesti, eikä tunne verkkopedagogiikan saloja tai verkkokurssien teknisiä mahdollisuuksia. Ixirin asiantuntijat toimivatkin ikään kuin tulkkeina asiakkaan asiantuntemuksen kääntämisessä verkkokurssin muotoon.

Mitä on oppimismuotoilu?

Oppimismuotoilulla tarkoitetaan kurssin sisällön jäsentämistä sellaisten aktiviteettien eli toteutustapojen muotoon, jotka tukevat parhaiten kurssille osallistuvan oppimista. Aktiviteettien kannattaa olla monipuolisia ja vuorovaikutteisia. Valmis sapluuna tai sivupohja ei yleensä ole pedagogisesti toimiva lähtökohta oppimismuotoilulle.

Oppimismuotoilu tulee tehdä kurssin oppimistavoitteiden, sisällön ja ennen kaikkea kurssin kohdeyleisön ehdoilla. Oppimismuotoiluun kuuluukin kurssin osallistujien kuuleminen kurssin teon aluksi ja sen eri vaiheissa sekä kurssin testikäyttö ja kehittäminen saadun palautteen pohjalta.

Mitä vuorovaikutteisuus tarkoittaa verkkokurssilla?

Vuorovaikutteisuudella voidaan tarkoittaa erilaisia tapoja aktivoida opiskelijaa verkkokurssilla. Itsenäisesti suoritettavalla verkkokurssilla ei ole läsnäolevaa opettajaa tai oppimisyhteisöä näiden perinteisessä mielessä. Vuorovaikutteisuus ja oppijan aktivointi tehdäänkin kurssilla eri tavoin kuin luokkahuoneopetuksessa tai aikaan sidotussa verkkokoulutuksessa.

Vuorovaikutteisuuden rakentamiseen verkkokurssilla on monia keinoja. Sitä voidaan lisätä erilaisten tehtävien ja harjoitusten avulla, mutta myös esimerkiksi ajatuksia herättävällä kielellä, puhuttelemalla osallistujaa ja haastamalla tämän aiempia ajattelumalleja. Vuorovaikutteisuuden suunnitteleminen osaksi kaikkia verkkokurssin vaiheita on yksi verkkokurssin suunnittelun tärkeimpiä asioita.

Tarjoatteko oppimisalustaa?

Me Ixirissä toimimme alustariippumattomasti. Emme siis tarjoa omaa oppimisalustaa. Rakennamme kursseja monenlaisille alustoille tai hyödyntäen erilaisia sisällöntuotantotyökaluja. Tarvittaessa autamme myös löytämään markkinoilta juuri teidän tarpeisiinne sopivan alustan, ottamaan sen käyttöön ja hallinnoimaan sitä.

Minkälaisesta pohjamateriaalista voitte laatia verkkokurssin?

Ixir toteuttaa verkkokurssit pääasiassa asiakkaan toimittamien materiaalien tai asiakkaan asiantuntemuksen pohjalta. Ixir voi laatia käsikirjoituksen käyttämällä lähteinään erilaisia kirjallisia materiaaleja, kuten kirjoja, artikkeleita, muistiinpanoja tai vaikkapa aiemman koulutuksen powerpointteja, sekä luentotallenteita tai webinaareja. Usein näitä täydennetään ja tarkennetaan työpajoissa ja haastattelemalla asiantuntijoita.

 

Pohjamateriaalien kielinä voi aina olla suomi ja englanti, mutta Ixirin asiantuntijat ovat kielitaitoisia, joten kannattaa kysellä mahdollisuutta muunkin kielisten pohjamateriaalien käyttöön.

Mikä on mikro-oppimismoduuli?

Mikro-oppimismoduulilla tarkoitetaan pientä, yleensä yhden osion tai moduulin pituista verkkokurssia. Mikro-oppimismoduuli soveltuu parhaiten jonkun yksittäisen asian, kuten käsitteen tai tuotteen esittelyyn. Tyypillinen mikro-oppimismoduulin kesto, eli aika, jonka osallistuja käyttää sen läpikäymiseen, on korkeintaan 15–20 minuuttia.

Mikro-oppimismoduuli on tarkoitus käydä läpi kertaistumalta, joten sen levittämiseen ei välttämättä tarvita oppimisalustaa. Mikro-oppimismoduulit sopivatkin hyvin esimerkiksi tuotteiden esittelyyn ja yksittäisten tutkimustulosten viestimiseen. Useita mikro-oppimismoduuleita voi myös yhdistellä laajemmiksi verkkokursseiksi.

Kuinka paljon verkkokurssin toteutus maksaa?

Yleistä hintalappua verkkokurssin toteutukselle on mahdotonta antaa. Ixirin verkkokurssiprojektit syntyvät ammattilaisten tiimin yhteistyönä. Kurssipaketin hinnoitteluun vaikuttaa pääasiassa kolme asiaa:

  • Kuinka paljon haluat tehdä itse? Ixir tarjoaa verkkokurssien toteutukseen erilaisia paketteja. Tarjolla on niin avaimet käteen -paketteja, joissa kurssin toteutuksen voi jättää lähes kokonaan Ixirin huoleksi. Ixir myös fasilitoi kurssiprosesseja, jolloin esimerkiksi kurssikäsikirjoituksen laatimisen voi tehdä itse Ixirin asiantuntijan ohjauksessa. Työjaosta voidaan siis sopia tapauskohtaisesti.

  • Kuinka laaja kurssi on? Luonnollisesti työmäärään vaikuttaa kurssin laajuus. Lyhimmillään kyse voi olla osallistujan aikaa vartin vievästä mikro-oppimismoduulista ja pisimmillään verkkokurssi voi kestää tunteja.

  • Minkälaisesta pohjamateriaalista lähdetään liikkeelle? Jos Ixir laatii kurssikäsikirjoituksen, työmäärään vaikuttaa merkittävästi taustamateriaalin luonne. Nopeiten käsikirjoitus syntyy, jos taustamateriaalina on esimerkiksi valmis opas tai aiemmin läsnäkoulutuksena pidetty, valmiiksi rajattu kokonaisuus. Kurssiprojekti voidaan kuitenkin aloittaa myös pelkästä ideasta ja rakentaa monenlaisiin lähteisiin pohjaten.

Ole yhteydessä, niin Ixirin asiantuntijat antavat mielellään hintahaarukkaa, vaikkei tarkkaa tietoa kurssista vielä olisikaan. Ixir tarjoaa verkkokoulutusasiantuntijan palveluita myös päivälaskutuksella.

Mikä on oppimisalusta?

Kun kurssi julkaistaan oppimisalustalla, alusta kerää tietoja osallistujien suorituksista. Kun osallistuja on kirjautunut oppimisalustalle, hän voi poistua kurssilta ja palata alustalle jatkamaan kurssia siitä kohdasta, johon hän edellisellä kerralla jäi.

Verkkokurssi voidaan rakentaa suoraan oppimisalustalle tai se voidaan rakentaa ulkoisilla sisällöntuotantotyökaluilla ja ladata alustalle SCORM-tiedostona. Ulkoisilla työkaluilla voidaan usein rakentaa monipuolisia, saavutettavampia ja visuaalisesti miellyttävämpiä kursseja kuin suoraan alustalle. Tuolloin kurssia ei kuitenkaan pysty päivittämään alustalla, vaan tämä vaatii lisenssin sisällöntuotantotyökaluun.

Ixir toimii alustariippumattomasti. Toisin kuin monet muut alan toimijat, me emme myy omaa erillistä alustaa ja hyödynnämme asiakkaalle parhaiten sopivia teknisiä ratkaisuja. Voimme rakentaa kurssin ulkoisilla työkaluilla tai suoraan alustallenne sekä tarvittaessa auttaa teille sopivan alustan löytämisessä ja hallinnoinnissa.

Kurssialustan sijaan kurssin voi julkaista myös verkkosivuilla. Tämä on toimiva ratkaisu esimerkiksi silloin, kun ei ole tarvetta kerätä tarkempaa tietoa kurssisuorituksista ja kurssin voi suorittaa yhdeltä istumalta.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi?
Ole yhteydessä, niin autamme.

bottom of page